perjantai 11. marraskuuta 2011

Blogin avaus!

Olen jo jonkin aikaa pohtinut oman blogin perustamista ja nyt päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Ja mikäs sen parempi aloituspäivä kuin 11.11.11!

Blogi pyörii lähinnä käsitöiden ympärillä: olen innostunut ompelemaan vuonna 2009 syntyneelle tytölleni vaatteita ja silloin tällöin heiluttelen myös kutimia. Olen kouluajoista asti pitänyt käsitöistä ja yläasteen päätteeksi äitini osti minulle perus-Singerin. Se jäi kuitenkin pitkäksi aikaa kaapin perukoille lojumaan, kunnes lapsen syntymän lähestyessä innostuin kokeilemaan kestovaippojen ompelua - ja siitä se sitten lähti..! Samalla jäin myös koukkuun käsityöaiheisten blogien maailmaan. Pikku hiljaa vaippojen tarve väheni ja innostuin vaateompelusta. Ja tunnetusti nälkä kasvaa syödessä: rupesin haaveilemaan saumurista. Sainkin sellaisen kuluneena kesänä ja olen aivan rakastunut kyseiseen koneeseen - teen lähinnä perusvaatteita joustavista materiaaleista ja surautan saumat saumurilla aina kun mahdollista. Siispä blogin nimeksi valikoitui Saumurin kera - TERVETULOA!

2 kommenttia:

  1. Kas minäpä tunnen tämän uuden uutukaisen blogin pitäjän! Onnea uuteen blogiin!

    ps. Olin päättänyt alkaa lukijaksi jo ennen kuin pääsin tekstiin asti.

    VastaaPoista
  2. Kiva blogi ja kauniit ompelukset!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista - sana on vapaa!