Nyt on meneillään perusvaatevaraston täydennyskausi. Monet edelleen käytössä olevista suosikkivaatteista on tehty jo viime vuoden puolella ja niissä alkaa uhkaavasti loppua hihoista ja lahkeista pituus kesken.. Joten nyt tehtaillaan uusia käyttövaatteita tutuiksi tulleilla ja hyväksi todetuilla kaavoilla. Hieman tylsää blogattavaa siis, mutta laitetaan nyt kuvaa joistakin tuotoksista, ettei ihan kirjoittelu lopahda.
Tämä peruspaita oli aiemmin hieman pidemmän mallinen tunika, jossa oli valkoiset resorit. Resorit kuitenkin ottivat pesussa väriä, joten päätin suosiolla vaihtaa ne pinkeiksi - tai oikeastaan väri on vadelmanpunainen ja löysin resorin Royalkestojen valikoimista. Ihana apilavelour on aikoinaan muistaakseni Royal-tuotteelta tilattu.
Tästä tähtipaidasta tuli ihan hauska, vaikka kuva nyt ei kovin hääppöinen olekaan (laiskana en jaksanut juuri käsitellä kuvia ja muutenkin niiden laatu on vähän mitä sattuu: ihan eri värit ja valot kuvissa, vaikka ne on samaan aikaan samassa paikassa otettu). Tähtitrikoot JNY:ltä ja taskun teko-ohje Lillaphantin blogista.
Lisäksi tein paidoille kaveriksi vadelmanpunaiset Saimi-pöksyt sekä pinkin peruspaidan ja (kuvasta puuttuvat) leggarit vaikkapa kauan sitten valmistuneen apinaliivarin kanssa pidettäväksi. Paidan helmaan silitin piristykseksi Karnaluksista ostetun Minni-applikaatiokuvan - ja tyttö tykkää.
Hauskoja paitoja tuli :) meilläkin taitaisi olla tarvetta ihan parus pitkähiaisille, kun vaan sais ommaltua.
VastaaPoista