Näytetään tekstit, joissa on tunniste kankaat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kankaat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 3. helmikuuta 2012

Kankaita ja kankaattomuutta

Viime aikoina on tullut osallistuttua useampaan kimppatilaukseen, joten uusia kankaita on nyt mukavasti.


Nämä ihanuudet kotiutuivat vihdoin JNY Designilta Ruotsista. Tein kimppatilauksen neljä viikkoa sitten. Ensimmäinen lähetys saapui kaksi viikkoa maksun jälkeen, mutta siitä puuttui olennaisin eli juurikin kuvan salainen paketti. Se oli jostain kumman syystä jäänyt vahingossa pois toimituksesta. Onneksi asiakaspalvelu sähköpostitse oli nopeaa ja ystävällistä. Jenny lupasi lähettää paketin pikaisesti ja latasi lastin hieman normaalia raskaammaksi eli saimme hyvitystä viivästyksestä. Loppujen lopuksi tilauksesta jäi hyvä mieli, sen verran hyvää asiakaspalvelua sain! Ja itse kankaat ovat tietysti ihania, trikoota kaikki (en hoksannut, että velouria olisi voinut erikseen toivoa pakettiin mukaan). II-laatuahan näissä oli aika paljon (epätarkkuutta kuviokohdistuksessa yms.), mutta kaikkia kankaita käyttökelpoiset palat, joten minä ja kaverini olemme tyytyväisiä! Yksin en tätä(kään) pakettia raaskinut ostaa, mutta sain kuitenkin ison läjän kankaita: kahta tähteä, molempia pilviä, maatilaa, sydämiä ja violettia interlock-trikoota.


Tämä sydän-, pallo- ja tähtitrikoita sisältänyt salainen trikoopaketti saapui Saksasta Michas Stoffeckelta. Omaan käyttöön näistä jäi palat turkoosia sydäntä, pinkkiä kruunua, vaaleanpunaista tähteä ja punaisia pikkusydämiä. Mitään tarkkaa suunnitelmaa kankaiden varalle ei vielä ole, mutta tytön päiväkodissa on parhaillaan prinssi- ja prinsessateema, joten kruunuista voisi yrittää keksiä jotain kivaa sitä silmällä pitäen. Turkoosi sydänkangas päässee todennäköisesti jossain vaiheessa kesäiseksi tunikaksi..

Myös Metsolan alesta oli "pakko" tilata muutamaa kangasta, joita tosin en saanut vielä kuvaan. Näiden viimeaikaisten ostosten johdosta kangasvarastoni ovat kasvaneet kohisten, joten nyt onkin hyvä aika ottaa haaste vastaan ja osallistua kankaattomaan kuukauteen! Olin jo aiemmin päättänyt, että kierrän kangaskaupat (myös virtuaaliset) tässä kuussa mahdollisimman kaukaa, mutta fb:n ompeluelämää -ryhmän innoittamana osallistun lakkoon ihan virallisesti. Idea lakkoiluun syntyi Kaja & lilla krax -blogista, jossa jaetaan kuun lopussa myös palkintoja parhaiten suoriutuneille. Tarkoituksena on siis tuhota omia olemassa olevia kangasvarastojaan ja kieltäytyä uusien kankaiden ostamisesta. Pakolliset hankinnat vaatteiden valmiiksi saattamiseen (esim. vetoketjut yms.) sallitaan, mutta nekin tulee tilittää tarkasti. ;) Kajan blogissa ja oe-ryhmässä jaetaan myös hyviä vinkkejä siitä, mitä kaikkea pientä ja kivaa voi kuukauden aikana toteuttaa. Haastan kaikki muutkin kangashamsterit kankaattomaan kuukauteen!


Lopuksi vielä kuva omista tämänhetkisistä joustavien kankaiden pinoistani. Määrä on aika kohtuullinen monen muun hamstraajan valtaviin varastoihin verrattuna, mutta omalla mittapuullani kankaita on kiitettävästi. Kuvasta puuttuvat siis vielä Metsolan tulossa olevat kankaat (yht. vähän yli metri velouria ja joustista) sekä jo leikkuupöydälle päässeet palat, joista toivottavasti valmistuu lähiaikoina jotain kivaa omalle tytölle.

Eli nyt ei muuta kuin toivo(te)taan hyviä ja mahdollisimman tuottoisia ompeluhetkiä!

torstai 1. joulukuuta 2011

Kangashamsteri ompelupisteineen

Viime aikoina on tullut enemmänkin hamstrattua kankaita kuin ommeltua (niin kuin viime postauksessa taisin mainita). Löysin fb:n Kangashamsterit ja Ompeluelämää -ryhmät, mitkä ovat kyllä saaneet minut koukuttumaan facebookiin, jota aiemmin en juurikaan käyttänyt..! Kangashamstereiden kautta olen jo tehnyt muutaman onnistuneen kangasvaihdon ja ompeluelämää-ryhmästä saa hyviä vinkkejä mihin tahansa ompelupulmaan sekä houkuttelevia linkkejä erinäisiin kangastarjouksiin. Huomenna olisi tarkoitus tilata puoliksi kaverin kanssa Ikasyrin salainen kangaspaketti - saa nähdä ehdimmekö napata omamme..!?

Tässä hieman kuvallista infoa viimeisimmistä kangashankinnoista ja -vaihdoista:



Kolme vasemmanpuoleista kuviotrikoota Saksasta Michas Stoffeckelta tilattuja - kiitos Pintselle kimppatilauksen järjestämisestä! Omaksi puolustukseksi sanottakoon, että kaksi reunimmaista (ketut ja krokot) menevät siskonpoikien paitoihin eli ihan kaikki eivät ole omaan käyttöön tarkoitettuja.. Oikealla vielä pala Ikasyrin puputrikoota, joka tuli vaihdossa Kangashamstereista.


Tässä kuvassa vasemmalta alkaen Royal-tuotteelta tilattu pinkki/fuksia velour, Nanson "satukaupunki"trikoo (saatu vaihdossa), ihana oranssipohjainen Muru-neulos (ostettu Kestovaippainfon kirpputoripalstalta) sekä vihreä sydänvelour Ikasyriltä (myöskin Pintsen kautta). 

Osalle kankaista on jo käyttökohde tiedossa, osa jäänee ainakin hetkeksi kaappiin marinoitumaan. Kun sain käsiini tuon ihanan Murun vink-kankaan rupesin suunnittelemaan siitä vuoritettua hupparia/takkia tytölle. Tosin kangasta on sen verran vähän, että huppu jää uupumaan, joten sitä täytyy metsästää lisää ennen tositoimiin ryhtymistä. Kangas on kuitenkin aika paksua ja napakkaa, joten kuvittelisin sen sopivan hyvin takin materiaaliksi. Mietinnässä on vielä sisäpuolen materiaali: laittaisinko ihan tikkivuoren, vai jotain sellaista "karvakangasta" - vai ihan vain fleecea..!? Ideoita ja hyviä kaavavinkkejä saa mieluusti antaa, koon 92/98 takki siis suunnitelmissa.


Tässä kohtaa voisin myös esitellä kankaitten säilytyspaikan, ompelupisteeni. Idea omasta ompelupisteestä lähti miehen valituksesta olohuoneen pöydälle kerääntyvistä ompelukoneesta, kankaista ja tarvikkeista. Tavaroitten esiin ottaminen oli (mukamas) aina sen verran työlästä, ettei niitä viitsinyt jokaisen käyttökerran jälkeen korjata pois - varsinkin kun työn alla olevia ompeluksia sai harvoin kerralla valmiiksi. Eli olkkari oli auttamattomasti sekaisen näköinen aina kun jokin ompeluprojekti oli kesken (suhteellisen usein siis). Lisäksi satuin törmäämään Mari O'Netin blogissa ompelunurkkauksen esittelyyn - ja siitä se ajatus sitten lähti! =) Hoksasin, että voisin saada itselleni vastaavan pisteen yhdistettyyn lasten/harrastehuoneeseen. Siellä on paljon 70-luvun asussa olevaa kaappitilaa, joka oli vähän tehottomassa käytössä. Niinpä pienen pohdiskelun jälkeen - ja miehen suosiollisella avustuksella - kävimme hakemassa Ikeasta juuri sopivankokoisen pöydän ja tuunasimme kaapista ompelupisteen. Nurkkaus on ollut kovassa käytössä jo muutaman kuukauden ja todettu oikein toimivaksi. Tavaroiden järjestely laatikkoon ja kaappiin on edelleen vaiheessa, mutta hiljaa hyvä tulee.. Parasta on, että molemmat koneet mahtuvat pöydälle yhtä aikaa, joten voin vaihtaa koneesta toiseen "lennossa".


Koneeni ovat vuosituhannen vaihteesta oleva perus-Singer sekä tänä kesänä ostettu Berninan 700D-saumuri. Ihan kelpo pelejä molemmat, saumuriini olen erityisen rakastunut (kuten blogin nimestä ja aiemmista postauksista voi päätellä). Ompelukone on helppokäyttöinen, mutta sen huonoihin puoliin kuuluvat erittäin heikko ohjekirja, automaattinen langankireyden säädin (jossa ei voi säätää erikseen ylä- ja alalankaa) sekä se, että paininjalan puristusta ei voi säätää. Toisaalta olen kyllä onnistunut saamaan kaikille kankaille ihan hyvän tikin ja viimeisin aplikointiyrityksenikin sujui aiempaa paremmin, joten eiköhän tuo kone palvele meikäläisen käyttötarkoituksia vallan mainiosti vielä tovin.

Kankaiden paikka on siis kaapin ylähyllyllä ja olen järjestänyt ne materiaalin ja käyttötilanteen mukaan omiin pinoihinsa, niin että oikealla näkyvässä pinossa ovat valmiiksi leikatut jaa keskeneräiset ompelukset, siitä seuraavana pienet kangaspalat/jämät, keskellä käyttämättömät kankaat ja vasemmalla puuvilla- ja sisustuskankaat. Lisäksi vasemmassa reunassa on kori, jossa säilytän neulelankojani - neulomuspostaus onkin muuten tiedossa (toivottavasti!) lähiaikoina.

Kaavojen piirtämistä ja kankaiden leikkaamistahan ei tämän ompelupisteen ääressä voi tehdä, joten mies joutuu edelleen sietämään erinäisiä kangasmyttyjä ja irrallisia kaavoja olohuoneen pöydällä.. Mutta vähemmällä marinalla on selvitty - ja on tuo oma ompelupiste vaan niin ihana! =)