lauantai 14. tammikuuta 2012

Värejä ja tuunausta


Näin keskellä pimeintä talvea on kiva piristää itseään - ja toivottavasti myös muita - värikkäillä ompeluksilla. Housut Metsolan keltaisesta joustofroteesta, kaava jälleen kerran Ottobren Vilkas-velourhousut muokattuna, taskujen malli High Jump-housuista (Ottobre 4/11). Seuraavaksi aion kokeilla kehuttua Saimi-svetaripöksyjen kaavaa - kaava on jo valmiiksi piirrettynä, mutta kangas eli musta velour on vasta eilen Kangas-Mallalta tilattu. Siellä on muuten vielä huomisen voimassa tammiale -20% kaikista varastotuotteista (kun tilaus yli 20e). ;)


Toinen väriläiskä on tämä kelta-pinkki-violetti etanatunika. Kuva on valitettavasti epätarkka ja vääristynyt (värit eivät ole noin räikeät), mutta ihanan pirtsakka tästä kuitenkin tuli. Malli ja idea samat kuin aiemmassa norsutunikassa. Mainio etanakangas on saatu vaihdossa fb:n kangashamstereista, ohut keltainen trikoo on Jätti-Rätistä samoin kuin takakappaleen tumma luumunvioletti trikoo. Tämä ompelus on kyllä sarjassamme II-laatua: takakappale on nurja puoli päälle päin (enkä siis huomannut tätä ommellessani, niin tumma ja tasainen pinta kankaassa on molemmin puolin!) ja alareunan tikkaus kupruilee paikoin ärsyttävästi. En kuitenkaan aio purkaa tätä, vaan se päätyy käyttöön sellaisenaan: itse asiassa siihen ehti jo kaatua punaista vadelmamehuakin, mutta nopea tahranpoisto + pesu pelasti tilanteen!


Blogeja lukiessani olen törmännyt ihaniin kierrätysvaatteisiin. Itse olen ollut tähän mennessä aika huono tai laiska miettimään, miten esimerkiksi omia vaatteita voisi hyötykäyttää uudelleen. Nyt innostuin kuitenkin tekemään tytölle mekon/yöpuvun omasta 3/4-hihaisesta trikoopuserosta. Paita oli pitkään yksi suosikeistani, mikä johti  saumojen reikiintymiseen. Muuten tämä InWearin trikoo on mielestäni tosi laadukas eikä kankaasta huomaa käytönjälkiä juuri lainkaan - ainoastaan kaula-aukon resori on vähän haalistunut. Niinpä leikkasin siitä tytölle paitulin. Pääntie oli tuollainen venemallinen, joten sen muokkaaminen oli vähän hankalaa, mutta ihan siisti lopputuloksesta tuli. Halusin hyödyntää kaikki valmiit käänteet, joten mekko on vielä aika reilu, ehkä lähinnä kokoa 98/104. Tein noista hihoista kuitenkin tuollaiset tosi kapeat, joten sitä pystyy jo nyt käyttämään: hihat rypyttyvät ihan nätisti eivätkä häiritse menoa. Tämä onkin jo ollut neidillä yöpukuna ja tyttö laittoi sen päälle mielellään - kivaa kun kelpaa!

Muuten viime aikojen touhuilut ovat liittyneet lähinnä kankaiden tilailuun, kaavojen piirtoon ja suunnitelmien tekoon. Kankaita on tulossa JNY Designilta Ruotsista, Kangas-Mallalta ja Michas Stoffeckelta Saksasta. Valmiiksi leikatuista tai leikkaamista odottavista kankaista joko puuttuu yhteensopivat resorit tai sitten en vain ole osannut päättää, mitä niistä teen.. Resoreita on kyllä jo tilattu, joten ehkä ensi viikolla pääsen vihdoin ja viimein ompelemaan kauan sitten Znok Designin peura-kankaasta valmiiksi leikatun Dreamland-tunikan loppuun. Pikkuneiti aloittaa ensi kuun alusta osapäiväisen hoidon, joten tarvetta kivoille perusvaatteille on. Täytyykin käydä vaatekaappi pikapuoliin läpi ja miettiä, mitä pitää vielä ommella tammikuun aikana. Vinkkejä sopivista päiväkotiasuista saa mielellään antaa!

3 kommenttia:

  1. Kiva etanapaita ja hieno muokkaus omasta paidasta :) Hyvin sopii etanaan nuo keltaiset hihan pätkät :)

    VastaaPoista
  2. Päiväkodista olen huomannut, että päiväunia varten aluspaita ja pikkarit on kiva juttu.

    Helposti puettavat vaatteet, kun neiti alkaa tahtoa itte - ei nappeja hirveästi.

    Ja ulkoiluvaatteita sekä kurasettejä voisi olla kahdet. Kangastussi tai nimilaput ovat tarpeen, sillä kotona ei ole ollut pelkoa vaatteiden sekaantumisesta muiden kanssa.

    Ja toivottavasti saat pian kankaasi, että työt jatkuvat!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Nuksu, onpahan ainakin värikäs paita!=)

    Päiväkotiin tutustuminen alkaakin jo huomenna eli vaatevarastot täytyy käydä ensi viikon aikana läpi - kiitos vinkeistä Ikuinen vauvakuume!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista - sana on vapaa!