maanantai 2. tammikuuta 2012

Uusi vuosi, vanhat vaatteet

Joulu tuli ja meni ilman yhtään blogipäivitystä, vaikka omatekemiä lahjojakin valmistui. Harmi vaan, että suurin osa jäi kuvaamatta: kameramme hajosi sopivasti ja kiireelläkin oli oma osuutensa asiaan... Pääasia, että lahjat valmistuivat ajoissa - ja nyt meillä on uusi, entistä parempi kamerakin! Vielä kun oppisi Photoshopin saloja.

Siskonpojille surautin paidat ja housut ja omalle tytölle viime metreillä tonttulakin. Aikuisia lahjoin kauppakasseilla ja neulepipoilla. Samassa hötäkässä valmistui vihdoin ja viimein ensimmäinen isompi (ja  onnekseni ihan hyvin onnistunut) applikaatio, kummipojan paitaan hypännyt sammakko, jonka esikuva löytyi jostain vanhasta Ottobre-lehdestä. Sammakkopaidan sain ikuistettua jouluna pojan päällä, kuvassa näkyvät housut sisältyivät myös joululahjasettiin. Mielestäni oikein mainio puna-valko-vihreä kokonaisuus, joka kelpasi  onneksi myös saajalleen!


Paidan kaavana Ottobren More Grey (4/2011) reiluilla saumanvaroilla, housujen pohjana samaisen lehden High Jump-velourhousut - tosin erilaisella taskuratkaisulla. Raidallinen trikoo on Ikasyriltä tilattua JNY:n napakkaa jerseytä, housujen kangas Jätti-Rätistä ja apilajoustis sekä resorit Metsolasta. 



Samaisesta raitatrikoosta ja kangashamstereista vaihdossa saadusta Kultakutrista valmistui tunika ja leggarit omalle tytölle. Kaavoina vanhat tutut, omaan käyttöön sopivaksi muokatut Ottobren Papana ja SK legginsit.

Näin uuden vuoden alkaessa moni tekee suunnitelmia ja lupauksia uusista (käsityö)projekteista. Itselläni on haaveissa ainakin ulkotakin/hupparin teko, farkut tytölle (näihin jo kankaat leikattunakin) sekä applikoinnin harjoittelu - nyt kun löysin koneeni kanssa yhteisen säätöjen sävelen..! ;) Lisäksi pyrin tosiaan jossain vaiheessa opettelemaan vähän tuota kuvankäsittelyohjelman käyttöä.

Oikein hyvää alkanutta vuotta 2012 kaikille, toivottavasti blogini saa jatkossa ahkerasti päivityksiä ja lisää lukijoita!

5 kommenttia:

Kiitos kommenteista - sana on vapaa!