sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Marinoidut peurat

Ja tässä ei ole kyse ruoanlaittoreseptistä, vaan kauan kaapissa muhineesta Znokin peurakankaasta, josta valmistui vihdoin ja viimein tunika/paita Ottobren Dreamland (4/11) -kaavalla. Syynä ompelun pitkittymiseen oli oikeanvärisen resorin puuttuminen. Lopulta löysin tarkoitukseen sopivan keltaoranssin resorin fb:n kangashamstereista - on kuulemma Marimekon resoria. Kaavaa muokkasin sen verran, että ompelin pääntien resorin umpeen eli en (laiskana) jaksanut laittaa siihen nappia, sillä sille ei ole varsinaisesti mitään tarvetta.  Tein kaula-aukon rypytyksen framilonilla ohjeen mukaan, mutta resorikanttaus venytti pääntien jotenkin taas isommaksi, en tiedä miksi.. Ehkä hieman turhan avonainen näin talvella, mutta käyttöön paita varmasti joka tapauksessa pääsee. Seuraavalla kerralla täytyy miettiä jokin toinen ratkaisu - olisiko jollakin hyviä ideoita tai selitystä sille, miksi tuo kaula-aukko kantatessa "venyy" suuremmaksi (verrattuna siihen, miltä se näyttää framilon-rypytyksen jälkeen)?! 




Puseron kaveriksi käyvät hyvin jo aiemmin valmistuneet, mutta sopivaa yläosaa odottaneet ruskeat velourhousut. Kuvassa housut näyttävät ehkä hieman tummemmilta, mitä todellisuudessa ovat (vastaavat aika hyvin tuota tumminta peuraa). Kaavana tuttu ja turvallinen Vilkas-velourhousujen muokkaus. Molemmat kankaat vaihtareita Ikuiselta vauvakuumeilijalta

Menneellä viikolla käytiin neidin kanssa tutustumassa päiväkodin väkeen ja tomintaan. Keskiviikkona alkaa sitten virallisesti osa-aikainen hoito, tosin alkuun vain noin kolme tuntia päivässä. Vaatteiden nimikointia en ole vielä edes aloittanut, jokohan huomenna ottaisin itseäni niskasta kiinni ja menisin ostamaan sopivan tussin tai silitettävää nimikointinauhaa (jos sellaista sattuisi jostain livekaupasta löytymään)!? 

6 kommenttia:

  1. Kiva asu tuli, mulla on tuota samaa peuraa marinoitumassa tuolla kaapissa kun en osaa päättää mitä siitä tekisin :)

    VastaaPoista
  2. Hyvin sait resorin värin sovitettua. Seurailen, löytyykö viisautta pääntien venahdukseen.

    Meilläkin päiväkotia kokeiltiin sen verran, että saatiin kunnon kuumelukemat :D Ei ole liikoja päiviä tullut siellä vietettyä vielä...

    VastaaPoista
  3. Tuo on niin ihanaa kangasta. Ostin sitä viime keväänä, vaikka en mein apinoille siitä mitään tehnytkään. Sitä oli silti saatava :)
    Tosi kiva tuo paidan kaava ilman nappiakin, pitää itsekin kokeilla.

    VastaaPoista
  4. Ihana toi kangas ja paita =) Mäkin marinoin tota tosi pitkään ennenkun vähä aika sitten otin ja ompelin sen pois =) Venytitkö sitä pääntietä vielä siinä vaiheessa lisää kun ompelit resorin paikalleen? Se voi ehkä vähän vaikuttaa ja oletko silittäny vaatetta ompelun jälkeen, joskus kun höyryttää niin se vähän "vetäytyy" kasaan/ennalleen jos on venyny ommellessa =) Kiitos kivasta kommentista blogissani!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille kommenteista! =)

    Kirsi, kiitos vinkeistä! Yritin kyllä olla suuremmin venyttämättä sitä pääntietä, mutta mun koneessa ei ole paininjalan puristuksen säätömahdollisuutta ja se on aika kireällä eli musta tuntuu, että se vois olla osasyy tuohon venymiseen..!? En ole silittänyt/pessyt paitaa vielä, toivottavasti palautuu pesussa hiukan.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista - sana on vapaa!