perjantai 9. joulukuuta 2011

Kaksi norsutunikaa

Olemme lähdössä koko  perheen voimin huomenna Pohjanmaalle kyläilemään ja sain juuri ajoissa valmiiksi norsutunikan (tai ehkä paremminkin mekon) perheen vajaa 2-vuotiaalle neitokaiselle. Samalla surautin myös omalle tytölle tunikan samoista kankaista, hieman varioiden. Näin tuli käytettyä tehokkaasti kaksi kangaspalaa: Saksasta Michas Stoffeckelta tilattu norsutrikoo sekä Royal-Tuotteen pehmoinen pinkki joustofrotee (josta on jo olemassa omalle tytölle legginssit).


Etualalla oleva tunika menee lahjaksi ja siihen taiteilin eteen pienen taskun piristykseksi. Ei mitenkään mahdoton homma, voisi tehdä jatkossa oman tytön vaatteisiinkin. Myös paidan hihansuut ovat joustista, vain pääntie perinteistä resoria. 

Oman tytön tunikassa puolestaan etu- ja takakappale norsua, hihat puoliksi joustista, puoliksi trikoota. Mittailin pitkään, miten paidat olisi järkevintä toteuttaa niin, että kangas riittää ja molemmista tulee kivan näköiset. Olen lopputulokseen ihan tyytyväinen, toivottavasti ovat mieluiset myös käyttäjilleen! Koko molemmissa n.86/92cm. Oman neidin tunika aavistuksen suurempi, koska ystävän tytär on kooltaan tosi pieni - vaikkei meidän neitiäkään isoksi voi sanoa. Meille jäävän puseron hihoihin olisin kyllä halunnut lisää pituutta, mutta kangasta ei ollut enempää. No, paita on sopiva juuri nyt eli heti vaan käyttöön!

Lopuksi vielä yhteinen kiitos kaikille kommenttinsa jättäneille ja tervetuloa uusille lukijoille! Tosi kiva huomata, että joku muukin kuin minä käy täällä välillä kurkkimassa..! ;) 

2 kommenttia:

  1. mä tykkään tosi paljon tosta sun omalle tulevasta - noi hihat on jotenkin yli söpöt <3

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista - sana on vapaa!